Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä jakoi hallinnoimansa Ylä-Savon talousaluerahaston myöntämät kolme 1000 euron huomionosoitusta 20.12.2022.

Huomionosoitusten saajat olivat Outi Jäntti, Tuula Väisänen ja Juha-Pekka Rusanen. Palkinnot jakoi yhtymähallituksen puheenjohtaja Kyösti Kauppinen.

Ylä-Savon talousaluerahaston johtokunnan valintaperustelut palkituista:

Outi Jäntti

Outi Jäntti on luonnonvara-alan kehittäjä, joka on määrätietoisesti ja pitkään ollut kehittämässä alan koulutusta sen eri muodoissaan. Hänellä on vahva sisällöllinen ja pedagoginen osaaminen. Koulutuksen kehittämisen saralla viimeisimmät panostukset on tehty eOppimiseen. Outilla on vahvat työelämän verkostot sekä alueella että valtakunnallisesti.

Opettajana hän on tsemppari, joka kannustaa opiskelijoita eteenpäin opinnoissaan yhdessä koulukoira Urhon kanssa. Outi on alansa rautainen ammattilainen, joka kehittää innovatiivisesti alaa ja siihen liittyviä koulutuksia.

Tuula Väisänen

Väisäsen Kotiliha Oy:ssä työskennellessään Tuula on edusauttanut merkittävästi maahanmuuttajaopiskelijoiden työelämässä oppimista ja työllistymistä Ylä-Savossa.

Tuula ja koko työyhteisö ovat ohjanneet opiskelijoita sitoutuneesti ja kannustavasti työtehtäviin sekä suomalaisen työelämän pelisääntöihin monella elämän alueella. Väisäsen Kotiliha on tarjonnut palkkatyötä maahan muuttaneille valmistumisen jälkeen ja osa-aikatyötä jo opintojen aikana. Työssä on ollut kiitettävästi kielitukea tarjolla. Myös opiskelijoiden osaamista ja ideoita on arvostettu ottamalla heidän kotimaidensa ruokia tuotevalikoimaan.

Juha-Pekka Rusanen

Juha-Pekka Rusanen on kaupunginjohtaja, joka tekee työtään isolla sydämellä. Hän on aito yläsavolainen, joka tuo seutuamme esille monipuolisesti ja aktiivisesti erilaisten tapahtumien ja toimintamallien kautta. Hän on aina siellä missä seutua tuodaan positiivisesti esiin.

Edunvalvonnassa hän on pitänyt Ylä-Savon ammattiopiston asiaa esillä aktiivisella ja positiivisella tavalla sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Juha-Pekka on aito yhteistyön tekijä ja hänen työtään tuetaan seutukunnalla laajasti.

Ylä-Savon talousaluerahasto

Ylä-Savon talousaluerahasto on vuonna 2015 perustettu rahasto, jonka pääomana on Ylä-Savon Kehitys Oy:n lahjoittamat Ylä-Savon talousalueen liiton rahaston varat.

Rahaston säännöissä on mainittu, että rahasto myöntää stipendejä seuraavasti:

”3 § Rahaston tarkoitus ja tuoton jakaminen

Rahaston tarkoituksena on jakaa stipendejä ja huomionosoituksia Ylä-Savon ammattiopiston opiskelijoille, työntekijöille sekä muille yksityishenkilöille, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet Ylä-Savon ammattiopistoa ja Ylä-Savon aluetta, niiden elinvoimaisuutta, tunnettuutta ja yläsavolaisuutta merkittävällä tavalla.

Rahaston varojen käytöstä päättää rahaston johtokunta.

Stipendin saaja voi olla nykyinen tai entinen Ylä-Savon ammattiopiston työntekijä tai opiskelija tai oppilaitoksen ulkopuolinen henkilö, joka täyttää rahaston sääntöjen mukaiset vaatimukset.

Lisätietoja
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän johtaja
Kari Puumalainen
040 1778 600