Lähiesihenkilönä toimimisen tutkinnon osa on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai työryhmän vetäjänä. Työssäsi suunnittelet ja ohjaat työryhmäsi toimintaa sekä perehdytät työryhmässä jo työskenteleviä, uusia työntekijöitä tai opiskelijoita organisaatioon ja työtehtäviin.
Saat valmiuksia ohjata tiimisi jäseniä inhimillisellä ja asiantuntevalla otteella onnistumaan omassa työssään. Kehität myös perehdyttämisosaamistasi huomioiden perehdyttämisprosessin eri vaiheet kokonaisvaltaisesti.
Tutkinnon osa
Lähiesihenkilönä toimiminen
Koulutuksen sisältö
– Insights Discovery – valmennus
– Nykyaikaisen esihenkilön tärkeät taidot
– Esihenkilö työryhmän ohjaajana ja viestijänä
– Työlainsäädäntö
– Ratkaisukeskeinen työyhteisö -koulutus
– Tuloksekas perehdyttäminen
– Työhyvinvointikorttikoulutus
Koulutuksen aloitus
Koulutuksen aloitus määräytyy opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan huomioon ottaen koulutuksen aikataulu ja järjestämismahdollisuudet.
Koulutuksen suunniteltu kesto
3-6 kk, koulutuksen kesto tarkentuu henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laatiessa
Koulutuskohtaiset valintaperusteet
Tutkinnonosan suorittaminen edellyttää lähiesihenkilönä toimimista.
Kielitaitovaatimustaso
B2.1 taito toimia vuorovaikutuksessa
Lisätietoja kielitaidon arvioinnista
Muut mahdolliset kustannukset
Ei kustannuksia
Opintojen aikainen toimeentulo
Selvitä omalta kohdaltasi opintojen aikainen toimeentulo tästä linkistä
K: Onko koulutus maksuton?
V: Kyllä, oppisopimuksella koulutus on maksuton.
K: Miten verkkokoulutuspäivät toteutetaan?
V: Käytämme Teams-ympäristöä.
K: Kuinka usein koulutuspäiviä on?
V: Koulutuspäiviä on 1-2 kertaa kuukaudessa.
K: Miten tutkinnon osan näytöt toteutetaan?
V: Näytöt toteutetaan aidoissa työtilanteissa työpaikalla.
Lisätietoja antaa
palveluasiantuntija Hilden-Saarelainen Kati
puh. +358 40 5645 465
sähköposti: kati.hilden-saarelainen@ysao.fi

Hakijapalveluiden yhteystiedot ja palveluajat
Ylä-Savon ammattiopisto pidättää oikeudet koulutusten tietojen muutoksiin